19.2.2018

Lasten vaatekaappien päivitys (osa 2)

Tyttären vaatekaapit ovat nyt ojennuksessa (voit lukea siitä tästä) ja vuorossa on pojan kaapit. Ensisilmäyksellä tuntui, että pojalla on vain paljon t-paitoja, mutta muuten vähemmän vaatetta kuin tyttärelläni. Vaatteita nostellessa hyllyiltä sängylle tajusin, että pojan hyllyt ovatkin leveämmät ja vaatetta vain Näyttää olevan vähemmän..




Kasasin taas omiin pinoihinsa 
- kierrätykseen menevät pieneksi jääneet vaatteet 
- loppuun kulutetut roskikseen menevät vaatteet ja parittomat sukat 
- kaappiin sopivat vaatteet siisteihin pinoihin


Iso kasa vaatetta karsiutui pieneksi jääneenä kierrätykseen. Vasemmalla pino itsetehtyjä paitoja - niitä on pidetty paljon.

Sukkalaatikko kaipaa täydennystä. Sukkahousut taidan siirtää siskon laatikkoon,
kun tuppaavat nykyään jäädä pojalta ihan käyttämättömiksi.

Pieni pino loppuun käytettyjä vaatteita roskiin. Kitarahousut ovat olleet tosi kivat ja paljon käytetyt -
leggarikaavalla tehtyjä housuja pitää tehdä lisää!


Vaatekaappien siivous oli kyllä todella tarpeellinen - niin paljon oli pientä vaatetta molempien lasten kaapeissa. Nyt on kiva lähteä uutta ompelemaan, kun näkee paremmin, mitä kannattaa tehdä. Molemmille tarvitsee ohuita sisähousuja/ leggareita, tyttärelle t-paitoja ja pojalle pitkähihaisia tai huppareita. Poika tarvitsisi myös uimahousut - siinäpä iso haaste minulle!! 




Hupparit, kauluspaita ja muutama säästetty ihanuus, joista kuvat alla..

Henkareissa on säästettynä muutama ihanuus, kuten mummini neulomat villatakit. Mummini on neulonut useammankin villatakin, joista osa on ollut jo minulla tai pikkuveljelläni lapsena. Osa on säästössä ja osa on annettu ystäväperheille kiertoon.


Tämä söpö puku on poikamme ensimmäinen oma vaate. Tuohon aikaan en vielä ommellut, joten se on kaupasta ostettu, mutta söpöhän se on. Se oli jo synnytyssairaalassa mukana 💙



Pieneksi jääneet vaatteet sain taas saman päivän aikana kierrätykseen, kun paikallinen äiti kävi hakemassa ne omalle pojalleen. Onneksi minulla on ihania kuvia näistäkin itsetehdyistä vaatteista. Kaupan vaatteista suurinosa on itsekin kierrätettyinä ostettuja tai saatuja.


Ensimmäinen pojalleni tekemä paita



Pehmeä paketti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukisin mielelläni, mitä ajatuksia kirjoitukseni herätti. Voit jättää kommentteja, vinkkejä, ehdotuksia tai vain terveisiä :)